Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt valtavasti ideoita erilaisista värikartoista ja väriympyröistä, joihin lapsi voi kiinnittää esimerkiksi pyykkipojilla tai tarroilla varustettuja värikortteja tai väreihin sopivia kuvia. Tein ideasta oman versioni, väriympyrän, johon voi kiinnittää värien eri sävyjä. Väriympyrän kanssa voi puuhastella ihan omaksi ilokseen, sitä voi käyttää värien oppimiseen tai se on omiaan herättämään keskustelua värisävyistä ja siitä, miten kukin ne näkee. Olen kuunnellut sivusta lasten keskustelua siitä, kuuluuko esimerkiksi tämä punertava sävy punaiseen vai violettiin sektoriin, tai mihin väriin kuuluvat kahvipavut. Kaikkien mielipiteet olivat hyvin perusteltuja.

Väriympyrän toteutus on seuraavanlainen: löysin marketista luullakseni ruokailualustaksi tarkoitetun kovan ja pinnoitetun levyn, siinä taisi olla jotakin tonttukuviakin. Jaoin sen sektoreihin, ja leikkasin sekä liimasin sektoreihin väripaperit. Sektorit rajasin mustalla teipillä ja kontaktimuovin liimasin levyn päälle kruunaamaan koko komeuden. Levyn alapinnalle liimasin teippirullan sisältä jääneen muovirinkulan, jotta levy pysyy irti pöydänpinnasta, ja sitä voi tarvittaessa vaikka pyörittää.

Lopuksi kaivoin kaikki mahdolliset väripaperit kaapista, ja leikkasin sekä liimasin niistä pikkuympyröitä pyykkipoikiin. Vastaavasti pyykkipoikiin voi liimata kuvia, joissa pitää vaikkapa yhdistää väri ja esine (keltainen/banaani, oranssi/porkkana…). Ja eikun pyykkipoikahommiin ja keskustelemaan väreistä kaverin kanssa!