Näyttää: 1 - 3 of 3 TULOKSISTA
kädentaidot piirtäminen sisustus taiteilu tekniikat

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Tuunaritarinoiden blogin kirjoitaminen on jäänyt pitkäksi aikaa lukuisien muiden asioiden jalkoihin. On ollut paljon sitä, tätä ja tuota tekemistä, ja Instagramin päivittäminen on yllättäen tuntunutkin paljon luontevammalta ja ainakin nopeammalta. Fyysisten tuotteiden valmistus on vienyt paljon aikaa, ja nyt kevään aikana tulossa oleva verkkosivujen uudistus sekä verkkokaupan avaaminen tuntuvat ajavan kaiken edelle. Tuunaritarinoiden pääartikkeliksi on …

kädentaidot käsityö kranssi sisustus tekniikat virkkaus

Kaunista virkaten

Mikä onkaan ihanampaa kuin hypistellä toinen toistaan kauniimman värisiä lankakeriä! Ihan ruokakauppareissulla saattaa käteen jäädä kerä jos toinenkin, jos alelaari sattuu sopivasti kohdalle. On luonnollisesti vaikeaa muistaa, mitä kaikkia lankoja kaapissa jo on, ja siksipä on hyvä ostaa varmuudeksi vähän lisää. Pyrin suosimaan halpoja lankoja, mutta silloin tällöin hurahdan hieman kalliimpiinkin hankintoihin. Pari viikkoa sitten …

aistit hienomotoriikka lajittelu pöytähommat

Värillä on väliä

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt valtavasti ideoita erilaisista värikartoista ja väriympyröistä, joihin lapsi voi kiinnittää esimerkiksi pyykkipojilla tai tarroilla varustettuja värikortteja tai väreihin sopivia kuvia. Tein ideasta oman versioni, väriympyrän, johon voi kiinnittää värien eri sävyjä. Väriympyrän kanssa voi puuhastella ihan omaksi ilokseen, sitä voi käyttää värien oppimiseen tai se on omiaan herättämään keskustelua värisävyistä …