
Lasten kanssa on ihanaa tehdä kaikenlaista aisteihin liittyvää puuhaa. Aistimatto on kiva kokonaisuus erilaisia tuntoaistia aktivoivia pintoja. Matosta voi hyödyntää pientä osaa kerrallaan, tai toisaalta jos tekee pitkän maton, sitä voi käyttää vaikka osana jumpparataa.
Aistimattoon kannattaa valita mahdollisimman laajalla skaalalla erituntuisia elementtejä. Oheisen kuvan aistimattoon on kerätty pehmeitä, sileitä, kovia, röpelöisiä ja karheita pintoja. Pohjana on taiteltava jumppamatto. Maton päällä on tarkoitus tepsutella paljain jaloin. Parhaita tunnustelutarvikkeita löytyy kaikista halpakaupoista, ja niitä etsiskellessään on tärkeää kulkea silmät auki. Paras tapa löytää sopivia tunnustelujuttuja on lähteä kauppaan ilman aikataulua ja mietiskellä rauhassa mihin kaikkeen kaupan hyllyjen sisältö taipuukaan.

Toki tällaisella matolla on rajallinen käyttöikä. Kun aikuisen selkä kääntyy, pienet sormet kokeilevat lähes poikkeuksetta liiman kestävyyttä ja naps sekä hups, yksi jos toinenkin lähtee paikalta nappi tai muu osanen kädessä viattomin ilmein. Itse tein niin, että keräsin osia talteen sitä mukaa kun niitä irtosi, ja hieman viisastuneena tein uuden maton karheammalla pinnalla ja vahvemmalla liimalla 🙂
Aivan ihastuttava sivusto!