
Munakennot ovat mainiota ainesta paperimassan valmistukseen.
Revi munakennot pienehköksi silpuksi ja laita astiaan tai ämpäriin veteen pehmenemään. Seos saa pehmetä astiassa vaikka yön yli. Soseuta vettynyt silppu pehmeäksi massaksi. Itse säästin vanhan sauvasekoittimemme askartelukäyttöön, kun hankimme keittiöön uuden.


Puristele massata ylimääräiset vedet siivilän läpi.

Voit puristaa loputkin vedet pois harsokankaan läpi.


Lisää massaan puuliimaa ja liisteriä sidosteaineeksi. Voit lisätä mukaan vielä puujauhettakin, joka antaa massalle lisää jämäkkyyttä. Määrät eivät ole niin justiinsa, eikä puujauhe ole mitenkään pakollista.

Veivaa, puristele ja möyhennä massa tasaiseksi.

Valmis massa säilyy jonkin aikaa kelmulla peitettynä tai muuten vain muoviin käärittynä. Kunhan ei ole ilman kanssa tekemisissä.

Paperimassaa voit työstää mielesi mukaan. Se taipuu moneen, mutta tällä menetelmällä tehdystä kotoisan rouheasta massasta ei kovin pikkutarkkoja juttuja kannata tehdä. Se sopii paremmin suurempiin linjoihin. Itse olen käyttänyt massaa esimerkiksi kulhojen ja teatterinuken käsien valmistukseen.
