Ystävänpäivän aikoihin suunnittelin tekeväni ovikranssin, joka julistaisi ystävyyden ilosanomaa vahvoilla väreillä. Värit kyllä olivat vahvat, mutta kranssi muuttuikin matkan varrella roikkuvaksi palloksi.

Löysin kangasvarastoni syövereistä erisävyisiä punaisia joustosametteja, jotka eivät olleet ihan sitä uusinta uutta. Äitini arvio oli, että niistä olisi takavuosina tehty minulle jonkinlaista haalaria, joka kuulemma ajan tyylin mukaan oli varsin niukka ja istuva. Kankailla oli siis ikää arviolta yli 40 vuotta, mutta yhtä kaikki, värit olivat tallella hyvinsäilyneissä palasissa.

Leikkasin kankaista suikaleita ja sain pöydän pinnan kuorrutettua joustosametista irtoavalla nöyhdällä, joka tarttui kaikkiin pintoihin ja vaatteisiin. Myös valkoinen ompelukone oli söpösti pinkihtävä, kun lopulta olin viimeistellyt viimeisenkin suikaleen.

Kangassuikaleet ompelin pitkittäin yhteen, oikea puoli päälle. Käytin pitkää tikkiä, ja rypytin suikaleen vetämällä langoista. Lopuksi kääräisin rypytetyn suikaleen rullalle ja ruusu oli valmis.

Aika hempukka kranssikin näistä kyllä tulisi! Ruusuja saa olla aika paljon, jotta ne saa aseteltua riittävän tiheästi. Itse asettelin niitä aluksi vähän huonosti pohjana käyttämäni styroxpallon päälle, ja ruusujen väleihin jäi aukkoja, joita sitten kursin kasaan ja liimailin pieniä kangaspaloja peittämään valkoista pohjaa. Kaikkeen liimaamiseen käytin kuumaliimaa. Ompelin vielä lopuksi punaisella langalla ruusuja varojasti yhteen, niin ettei pohja vilkkunut enää yhtään väleistä. Jos liimaisin ruusut kranssipohjaan, käyttäisin varmaankin pahvista leikattua pohjaa tai puolikasta styroxrengasta eli sellaista, joka on halkaistu puoliksi.